On hyvä muistaa, että edellisissäkin vaaleissa tuhannet ihmiset joutuivat jättämään terveydellisistä syistä äänestämisen väliin.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa äänestysprosentti oli muutenkin alhainen, reilut 1.8 miljoonaa suomalaista jätti äänestämättä. Tätä taustaa vasten vaalien siirtäminen kuulostaa erikoiselta.

Koronavirus on ollut kiusanamme nyt noin vuoden. Suomi ja suomalaiset ovat pärjänneet kohtuuhyvin kansainvälisesti vertailtuna. Kansalaiset ovat kyenneet hakemaan elintarvikkeet ja muut ostoksensa kaupoista ilman sen suurempia ongelmia.

Äänestämistapahtumasta saadaan järjestettyä vähintään yhtä turvallinen kuin kaupassa käynnistä. Jo perinteisesti äänestäminen tapahtuu hyvin valvotusti. Äänestyslippu haetaan ja äänestyskoppiin mennään järjestyksessä ja yksi kerrallaan.

Keskustelussa vaalien siirtämisestä vaikuttaa olevan ennemminkin kyse joidenkin puolueiden huolesta omaa kannatustaan koskien ja toisaalta oivasta tavasta siirtää keskustelua pois niistä oikeista ja tärkeimmistä aiheista.

Asiassa on myös inhimillinen ja taloudellinen näkökulmansa kuntavaaliehdokkaita koskien. Monet laittavat runsaasti omaa aikaansa ja ehdokkaasta riippuen myös rahaa vaalikampanjoihinsa. Suurin osa näistä ihmisistä ei ole ammattipoliitikkoja, vaan tavallisia suomalaisia.

Siirron mahdolliset negatiiviset vaikutukset koskettaisivat vähiten niitä, joilla on jo nimeä ja tunnettuutta poliitikkona tai paksu lompakko.

Olisiko se demokratian toteutumisen kannalta hyvä asia? Ei mielestäni.