Kävin tapaamassa Vuosaaren seurakunnan johtavaa nuorisotyönohjaajaa Ilkka Kanervaa ja rippikouluista vastaavaa seurakuntapastori Samuel Paanasta. Puhuimme luterilaisuudesta, hengellisyydestä ja ennen kaikkea nuorista.

Kuvassa vasemmalta johtava nuorisotyöntekijä Ilkka Kanerva, seurakuntapastori Samuel Paananen ja Pekka Pirkkala


Oma suhteeni Vuosaaren seurakuntaan ja kirkkoon muodostui lapsena kovin arkisesti, sillä äitini työskenteli Vuosaaren seurakunnassa kanslistina muutaman vuosikymmenen ajan. Niiden vuosien aikana seurakunta ja useat sen työntekijöistä tulivat minulle hyvinkin tutuiksi.

Normaalissa arjessa kirkkoherra, pastorit ja muu henkilökunta olivat ihmisiä siinä kuin muutkin. Hengellisyyttä ei lapsen silmin havainnut tai osannut edes ajatella.

Suhteeni korkeimpaan on muodostunut vuosien varrella omien elämänkokemusten pohjalta ja kirkko näkynyt arjessa niin kuin suurimmalla osaa suomalaisista kirkon jäsenistä; lähinnä häissä, hautajaisissa ja kastetilaisuuksissa.

Olen käynyt melko kovan koulun kasvaessani vuosaarelaisesta ongelmanuoresta kohti aikuisuutta. Tiedän omakohtaisesti miten helposti nuoren elämä voi lähteä kulkemaan täysin väärään suuntaan. Sain elämässäni uuden mahdollisuuden, mutta kaikki eivät sitä saa.

Lisäksi olen vanhempana nähnyt oman lapsen elämän ajautuvan sivuraiteille vakavan päihderiippuvuuden myötä. Tämän kaltaiset asiat ovat usein hyvin kipeitä ja henkilökohtaisia. Ongelman myöntäminen, puhuminen ja avun hakeminen ovat avainasemassa toipumisen tiellä.

Harrastuksien avulla yli kriisin

Seurakunta tekee erittäin arvokasta työtä nuorten parissa, joten on hienoa päästä keskustelemaan nuorten tilanteesta käytännön asiantuntijoiden kanssa.

Aluksi pohdimme kuinka vuosaarelaiset lapset ja nuoret voivat nyt kun olemme olleet koronapandemian keskellä jo toista vuotta.

– Kokonaisuuden osalta sanoisin, että ne nuoret, joilla on ollut vaikeaa jo valmiiksi, ovat eniten pulassa, kun on siirrytty etäkouluun ja erilaisia rajoituksia on astunut voimaan, kertoo johtava nuorisotyöntekijä Ilkka Kanerva.

Asiantuntijoiden mukaan korona-aika on iskenyt kovimmin niihin lapsiin ja nuoriin, joiden vanhemmilla on päihde- tai mielenterveyden ongelmia ja niihin lapsiin, joiden kotona on väkivaltaa.

– Ehkä me elämme täällä omassa kuplassamme, mutta ne lapset ja nuoret, jotka ovat olleet mukana seurakunnan kerhoissa tai toiminnassa, ovat pärjänneet kohtuullisen hyvin koronankin aikana, Kanerva jatkaa.

– Sanoisin, että nuori, jolla on yksikin harrastus, tulee pärjäämään paremmin tämän haasteellisen ajan yli, seurakuntapastori Samuel Paananen yhtyy puheeseen.

Kova halu päästä isosiksi rippileireille

Ehkä ajasta kertoo jotain myös se, että tänä vuonna rippikoulun isosiksi on hakenut ennätyksellinen määrä nuoria.

– Voi sanoa, että se tuli meille hieman yllätyksenä ja pohdimme hetken, että mitä tekisimme asian kanssa. Päädyimme siihen, että kaikki halukkaat pyritään ottamaan mukaan ripareille.

Isoset ovat jo rippikoulun käyneitä nuoria, jotka ovat seuraavina vuosina mukana vertaisopettajina ja yhteishengen luojina rippikouluissa ja –leireillä.

Vuonna 2015 kirkon isoskoulutukseen osallistui reilut 23 000 nuorta. Rippikoulun ohella isosia tarvitaan varhaisnuorten ja lasten leireillä, diakoniatyössä, pyhäkoulussa ja muissa vastuutehtävissä

Salatut elämäntaidot –hanke luo uusia toimintamalleja nuorille

Nuorten kohdalla on viime aikoina puhuttu paljon myös syrjäytymisestä. Tähän Vuosaaren seurakunnassa on havahduttu ja puututtu jo aiemmin.

Vuonna 2019 alueella käynnistetyn Salatut elämäntaidot –hankkeen tavoitteena on ollut uudenlaisen koulutyön toimintamallin luominen, jolla pyritään muun muassa lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn.

– Salatut elämäntaidot -hankkeen seurauksena on syntynyt myös kirja, jonka avulla hankeen myötä syntynyttä toimintamallia voidaan viedä kouluissa 5-luokkalaisille käytäntöön, Ilkka Kanerva kertoo.

Kirjan ideana on tarjota kouluihin opettajien toivomaa tunnetaitojen, sosiaalisten taitojen ja ryhmässä toimimisen ohjausta.

– Toimintamallia testattiin Vuosaaressa ja suunnittelussa olivat mukana laaja joukko alueen eri toimijoita. Seurakunnan nuorisotyön edustajia, päihdetyön osaajia, harrasteseuroja ja niin edelleen, Kanerva jatkaa.

Hankkeen tekijöiden toiveena on, että uutta mallia voitaisiin käyttää jatkossa kaikkialla Suomessa.

Kuvassa vasemmalta Pekka Pirkkala, Samuel Paananen, Ilkka Kanerva ja Tanja Vaarna

Häpeämmekö hengellisyyttämme?

Kun esimerkiksi Yhdysvalloissa kristillisyys liittyy vahvasti niin tavallisten amerikkalaisten arkeen kuin huippupoliitikkojen puheisiin, niin meillä Suomessa tilanne on toisenlainen.

Olisi vaikea kuvitella suomalaisen poliitikon toivottavan äänestäjille Jumalan siunausta puheensa lopussa tai arjessa kuulla ihmisten puhuvan toisille uskostaan.

Olemme tilastojen valossa kuitenkin melko uskovaista kansaa. Noin 71 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon. Luterilaisen kirkon osalta se tarkoittaa noin 3,8 miljoonaa jäsentä. Tutkimusten mukaan joka neljäs suomalainen rukoilee päivittäin.

Häpeämmekö hengellisyyttämme vai onko se nykyisin hyväksyttävämpää ja muodikkaampaa pukea johonkin muuhun asuun?

Tulisiko meidän olla ylpeitä luterilaisuudestamme?

Viime vuosina keskustelussa on ollut suvaitsevaisuus ja uusien maahantulijoiden kulttuurin arvostaminen. Myös luterilainen kirkko on ottanut vahvasti kantaa suvaitsevaisuuden puolesta. Aihe onkin tärkeä.

Samaan aikaan tällainen normikristitty pohtii sitä, että tulisiko meidän yhtä lailla arvostaa omaa kulttuuriamme ja kristillistä perintöämme.

Luterilaisuuden merkitys nykyisen pohjoismaisen yhteiskunnan arvopohjan muodostajana tuntuu olevan monille suomalaisille hämärän peitossa.

Amerikkalainen taloustieteen professori Robert H. Nelson on tutkinut luterilaisuuden merkitystä pohjoismaissa kirjassaan.

Professori Nelsonin mukaan Pohjoismaille tärkeät arvot, kuten esimerkiksi kova työetiikka sekä miesten ja naisten välinen tasa-arvo johdetaan luterilaisesta kutsumuksesta. Edelleen pohjoismaissa tulisi hänen mukaansa pohtia enemmän yhteiskunnan arvopohjaa, jolle poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on rakentunut.

Viisaammat ovat sanoneet, että ilman kristinuskon ihmiskäsitystä ja rakkauden kaksoiskäskyn opetusta meillä ei olisi YK:n ihmisoikeuksien julistusta, sosiaalista lainsäädäntöä, terveydenhoitoa, eikä koko kansan opetusta.

Maailmanlaajuisen kriisin keskellä eläessä ja pääsiäisen lähestyessä jokainen meistä voi pysähtyä tahollaan pohtimaan näitä asioita. Ehkä jotkut meistä jopa laittavat iltaisin kädet ristiin ja toivoa apua yläkerrasta. Ei siitä ainakaan mitään haittaa ole.

Hyvää pääsiäistä kaikille.

Kuvat: Piret Puusepp-Väliaho/thefotocorner