Olen ilolla laittanut merkille, että kaupunkipyörät ovat olleen ensi viikkojen aikana kovassa käytössä Vuosaaressa. Johan niitä odotettiinkin.

Alla mielipidekirjoitukseni 14.4 2018 Hesarissa ollut mielipidekirjoitukseni asiaan liittyen.

“Miksi kaupunki­pyöräasemia ei ole Itä-Helsingissä?
Eikö kaupungin tulisi kohdella kaikki veronmaksajiaan tasapuolisesti?

PÄÄKIRJOITUS (HS 9.4.) totesi kaupunkipyöristä seuraavasti: ”Koska länsimetron käyttöönotto venyi, vasta tänä kesänä uuden metroyhteyden varrella asuvat ja työskentelevät pääsevät kokeilemaan, miten pyörät toimivat osana liityntä­liikennettä. Kaupunkipyörien tarkoitus on kytkeytyä muuhun liikennejärjestelmään.”

Helsinkiläisenä veronmaksajana on kyllä vaikea ymmärtää, miksi se osa kaupunkia, jossa metro on ollut kaikista pisimpään ja jossa asemakohtaiset kävijämäärät ovat suurimpia (Itäkeskus ja Vuosaari), on edelleen ilman kaupunkipyöräasemia.

Lehtisaaressa, jossa asuu runsaat tuhat asukasta, on kaupunkipyöräasema, mutta Vuosaaressa, jonka metroaseman kävijämäärä on 8,3 miljoonaa matkustajaa vuodessa, asemaa ei ole. Kulosaaren sillan itäpuolella ei ole yhtään kaupunkipyöräasemaa, vaikka siellä asuu neljännes helsinkiläisistä. Mihin faktoihin tämä kaupunkilaisten räikeän epätasa-arvoiselta vaikuttava kohtelu voi perustua?

Toiminta on myös suuressa ristiriidassa Helsingin kaupungin tuoreen ympäristöraportin tulosten ja kaupungin omien ympäristötavoitteiden kanssa. Eikö kaupungin tulisi kohdella kaikki veronmaksajiaan tasapuolisesti?

Pekka Pirkkala

yrittäjä/toimitusjohtaja, Helsinki”

Ja tässä vielä linkki HS:n julkaisemaan kirjoitukseen:
https://www.hs.fi/paivanlehti/14042018/art-2000005640516.html